Tarina

Alla Bergen Lasten LaulukaupunkiLasten Laulukaupunki -tapahtuman suunnittelusta ja toteutuksesta alkoi vuonna 1990 salolaisen monitoiminaisen Alla Bergenin elämäntyön merkittävin vaihe. Vaatimattomasta alusta kasvoi Salosta vuosien mittaan lasten ikioma Laulukaupunki.

Alkuvuosien TV1:n suorat lähetykset toivat myönteistä näkyvyyttä koko kaupungille. Kansainvälisten lapsikuorojen ja tanssiryhmien värikkäissä esityksissä oli mukaansatempaavaa riemua. Uusien lastenlaulujen sävellyskilpailut saivat pian kansallisen merkityksen. Vuonna 2001 nähtiin ensimmäisen lasten laulunäytelmän ensi-ilta; Salkkuna oli syntynyt! Alla oli taas omalla alueellaan kirjoittaessaan ja ohjatessaan Salkkunan seikkailuja.

Alla palkittiin Lasten Laulukaupunki -tapahtuman uupumattomana vetäjänä mm. Salo-mitalilla. Alla oli luonteeltaan hyvin positiivinen ihminen, joka huumorintajullaan lannisti elämän kovimmatkin kolhut. Me muut laulukaupunkilaiset opimme vähitellen, että idearikkaan Allan saadessa ajatuksen uudesta projektista oli vain yksi tapa saada Alla luopumaan ajatuksesta - nimittäin toteuttaa se!

Alla Bergen Lasten LaulukaupunkiKauniina alkukeväisenä päivänä 24.4.2012 tuli suruviesti, joka pysähdytti. Alla oli poissa. Vain muutamaa viikkoa aiemmin Alla osallistui Laulukaupungin julistekilpailun näyttelyn rakentamiseen, teki kesäteatterilehteen Laulukaupungin mainoksen, ehdotuksen Hyvätuulipalkinnon saajaksi ja käsikirjoitusta seuraavaan Salkkuna-näytelmään. Ja kotisivujen päivitys oli Allalla työnä vielä aivan viimeiseksi. Hänelle mieluisaa työtä oli festarien valmistelussa odottamassa vaikka kuinka paljon. Hän halusi olla tiiviisti mukana loppuun asti.

Jäähyväiset Allalle ihka ensimmäiseltä Laulukaupungin CD:ltä löytyvän ja Allalle erittäin mieluisan lastenlaulun sanoin:

"Viekää viestinne vieraille maille.
Kertokaa, että paljon jää vaille,
ellei rintaa nyt lämpö täytäkään.
Tuokaa toivoa tien uupujille,
sammuvin silmin pois katsoville.
Uuteen maailmaan yhä uskomme parempaan,
Pablo ja Paloma, kaksi taivaan lintua,
lentävät kauaksi niin.
Pablo ja Paloma, kaksi onnen lintua,
kaartavat korkeuksiin.
Viekää viestinne vieraille maille.
Kertokaa, että paljon jää vaille,
ellei kulkumme johda huomiseen.
Käsikkäin kerran matkaa jos teemme,
yhdessä silloin uskoa saamme
aikaan parempaan sekä muuttuvaan maailmaan."
- J. Konola

Alla Bergen Lasten Laulukaupunki

Alla Bergen Lasten Laulukaupunki

 

 

 

 

 

 

© 2017 Lasten Laulukaupunki ry
Toteutus: Mainoset